The final chapter

Rullaa alas suomi osioon.

Hey!

It's time to write my final chapter and say goodbye.

This text is for all the exchange students around the world. I want you to know you're not alone.

This text is also for my friends and family across the sea in USA. I want you to know you meant a lot to me.

This text is also for my close ones in Finland. I want you to know that right now I need your understanding more than ever.

It's been one month since I came back from my exchange. Life goes so fast sometimes. I have been busy from the day I landed. first two weeks I was going all the time. Seeing friends, family, relatives and experiencing Finland again. Then my school started and I have been concentrated to that couple of weeks now. I have started drivers training and celebrate my 18th birthday. I have just kept myself doing something all the time. To be honest I have got pretty tired. I need rest, I need time, time to heal.

Exchange year is bittersweet. It's walking on the roses. You go up and down and you feel everything more strong. All the bad things are the worst that has ever happened and you just want to lay down and cry. Then all the good things are so wonderful that you have tears of joy. It makes you stronger and more independent to get through the obstacles you have. Sometimes the obstacles are inside you and it's even harder to forgive yourself than others. But you will make through those days and you feel so good about yourself when you do it. You enjoy life and everything it has to give to you. Most of the time you're just happy.

I am a person who has always loved and appreciate life. I am a happy person and it never changed. Still living away from everything you have used to, everything that is normal to you has suddenly disappeared. At first it's not a bad thing at all because you wanted it. But when half of you is something that the stranger you're now with won't get, it hurts. You can be only half what you're. Then during the year you create the a new half of you to fill the empty space you have from leaving your country. And in the end you just have this idea, perfect dream about your homeland. You miss it all but you also romanticize everything.

Then you come home. You can't even realize that your exchange year is over when you have been back for a week already. At first you keep contact and talk back to your host country all the time. You also see your old friends and everything seems fine. But then it starts hitting you. You're back in your old life but you have reborn in another and that new person you're doesn't fit in the old scale anymore.

I do love to be back in Finland. I feel alive breathing Finland's air and I enjoy walking in Finland's woods. I love to see my family and friends and eating the food that I grow up eating. I am so excited to be at school again, studying. I am at home. Still I'm missing something all the time. I miss the people who touched my heart and who I needed to leave. Because now the half I create last year is strange to my people; my family, my friends.

To all the exchange students: Let's stand together and support each others while we can. Our all years were different and we are all our own characters. Now our job is to bring together two different worlds. We are the bridges between the cultures. We feel like we never really belong to anywhere because we are all the time missing something but that tells us that the people we are with are also missing something they just don't know it. Sometimes ignorance is good, it can keep you safe and happy. But we should try to courage people to be open to new things, new cultures and speak our hearts out. We shouldn't struggle because we are so rich with life. We should be proud and appreciate everything we have and try to give others the same joy we have.

To my friends and family back in USA: It was a bittersweet year, but you taught me so much and gave me another life. You show me what I can be. You touched my heart and all the time I wish I could come to see you and hug you. I try talk to you but right now it's hurt. I'm trying to let go and keep continuing my life. I don't want to forget and I won't do that but you're not my everyday life anymore. If I keep pretending you're I run out of energy. So forgive me if there is times I can't talk. I'm already trying to make money for a visit and then I'm going to stay for awhile, but you need to understand that as much as I love you guys, my life doesn't belong to Michigan. You have a part of my heart there but so has other places. I just ask you to hold tight of that piece and everything is going to be fine.

To my family and friends in Finland: I want you to understand that when I talk about how I miss my year it doesn't mean I would love you less. I have as much fun here than I did on my exchange. I missed all of you while I was gone. During this one month I have felt so welcomed and loved. You have also touched my heart and wherever I go you will always be in my heard too. It's a complicated thing that I feel and this text is how I can try to express my feelings. Just give me time and accept my new sides because that is who I am right now. I hope I can be that and you're still going to hold my hand.

Thank You



 SUOMEKSI!

Moi!

Tää on nyt mun viimeinen postaus. Tää teksti on omistettu kaikille vaihtareille. Tää on mun perheelle ja kavereille USA:ssa ja Suomessa.

Mä olen ollut Suomessa nyt kuukauden ajan. Aika on kulunut tosi noopesti ja mulla on ollut joka päivä tekemistä siitä hetkestä lähtien kun kone laskeutui. Aluks nautin mun viimesistä kesälomapäivistä perheen ja kavereiden kanssa. Kävin mä sukulaisiakin tapaamassa. Sitten koulu alko ja oon siihen keskittyny. Lisäks alotin autokoulun ja juhlin 18 vuotis synttäreitäni. Toisin sanoen oon pitäny itteni kiireisenä. Mä oon tehny sen tarkotuksella, mutta se on kuitenkin ollut välillä todella raskasta ja väsyttävää.

Vaihtovuosi on tavallaan erittäin katkeransuloinen. Se on kuin ruusuilla tanssimista. Kaikki mitä sä tunnet tuntuu paljon vahvemmalta kuin normaalisti. Kaikki vastoinkäymiset lyö sut maahan, etkä sä millään haluis nousta. Kaikki hyvät hetken on maailmassa mahtavimpia, etkä oo ikinä tuntenut itseäsi onnellisemmaksi. Se vuosi tekee susta vahvemman ja itsenäisemmän. Kun sä pääset yli niistä haasteista, jotka tuntuu maailmanlopulta sä tunnet itses voimakkaammaksi kuin koskaan ennen. Se on hyvä tunne. Sen jälkeen sä tunnet olevas maailman huipulla ja kaikki on aivan mahtavaa. Sä nautit elämän kaikista antimista. Sä olet vaan onnellinen.

Mä oon aina ollut elämänmyönteinen ihminen, eikä se koskaan muuttunut. Silti kun sä muutat sun elämäs täysin, kaikki sulle tuttu on kadonnut, se on vaikeeta välillä. Eihän se sinäänsä haittaa, koska itse mä janosin lähteä pois. Kuitenkin kun ne muukalaiset joiden joukkoon sä olet mennyt asumaan ei ymmärrä sitä yhtä puolta susta ja sun pitää luopua sun tietyistä tavoista, se sattuu. Suhun jää sellanen reikä, jota sä yrität täyttää. Sitten sä opitkin uusia asioita ja pian se reikä on täytetty uusilla asioilla.

Sitten sun pitääkin jo lähteä kotiin. Viikko on ehtinyt kulua siitä kun palasit ennenkuin tajuat sen, että olet nyt takaisin kotona. Sä ylläpidät yhteyttä sun host maahan ja juttelet sinne sosiaalisen median kautta, kun samaan aikaan koitat päästä mukaan mitä on menossa sun vanhoissa kaveripiireissä. Aluks kaikki onkin tosi hyvin, sitten se jokin iskee ja lujaa. Sä olet nyt takaisin sun vanhassa elämässä, josta sä kuitenkin oot kasvanu ulos. Paluuta entiseen ei ole.

Mä tykkään olla takasin suomessa. Tää kylmä ilma jota me hengitetään tuntuu hyvältä mun keuhkoissa ja metsäinen maisema saa mut rauhalliseksi. Mä rakastan mun perhettä ja kavereita ja suomalaisen ruuan syömistä. Mä oon innoissani koulusta ja opiskelusta. Mä oon kotona. Silti musta tuntuu, että jotain tärkeetä puuttuu. Mä kaipaan niitä, jotka kosketti mun sydäntä, niitä jotka mun piti jättää taakseni. Sillä nyt se reikä, jonka mä täytin uusilla asioilla viimevuoden kuluessa on kummajainen mun läheisilleni.

Kaikille vaihto-oppilaille: Meidän tulee pitää yhtä. Me ei saada ajatella, että me ollaan yksin. Meillä kaikilla oli erilaiset vuodet ja me ollaan erilaisia ihmisiä. Meillä kuitenkin on yhdistäviä tekijöitä, ja meistä saattaa nyt tuntua, ettei me kuuluta mihinkään, koska minne vaan me mennään, joku jää taakse. Mutta se kai on vaan elämää. Meidän ei kuitenkaan pidä murehtia sitä, että me ollaan rikkaita elämästä, vaan meidän pitäisi toimia siltana kulttuurien välillä ja rohkaista ystäviämme oppimaan toisista kulttuureista. Olkoon se meidän tehtävämme.

Suomen läheisilleni: Mä toivon teidän ymmärtävän, kun mä puhun vuodestani niin mä en tarkota, että olisin siel mieluummin kuin täällä. Mä kaipasin suomeen useesti mun vuoden aikana. Tän yhen kuukauden aikana mä oon taas muistanu, kuinka tärkeitä kaikki on mulle ja huommannu, että tekin välitätte. Minne vaan mä meenkin, mä tuun aina kaipaan takasin suomeen. Silti mä koin niin paljon viimevuoden aikana. Ja se kaikki vaikutti mun nuoreen mieleen todella voimakkaasti ja välillä on vaan tosi vaikeeta päästä mukaan tähän suomalaisuuteen. Mun on tavallaan vaikee kuvailla mitä mä tarkotan, mä vaan toivon, että te annatte mulle aikaa koota itteni ja hyväksytte mun uudetkin piirteeni.

Kiitos

ps. jos osaat englantia niin suosittelen lukeen ton enkku version... se on sama sisältö mut ehkä parempi, entiä :D

Love Sarita

What it is to be an exchange student

Moikka moi! Scroll to english and pics!

Alkaa pikkuhiljaa aika käymään vähiin ja kotiinpaluu häämöttään nurkan takana. Viimesen parin kuukauden aikana ehtiny taas tapahtua kaiken näköstä. Haluun kuitenkin kertoa teille nyt mun kouluvuodesta kokonaisuudessaan. Haluan kertoa siitä miksi mä en välillä olis halunnu löytää voimaa sängystä ylösnousemiseen ja miksi välillä halusin viikonlopun menevän ohi, jotta pääsisin takaisin kouluun.

Yleensä vaihtovuodesta kerrotaan aina vain ne hyvät puolet. Kuinka on tavattu paljon ihmisiä ja koettu kaikkea ihmeellistä. Kasvettu ihmisenä ja opittu maailmasta. Se oppinen ja kasvaminen kuitenkin käy niitten vaikeuksien kautta. Kun sun täytyy ylittää itsesi ja löytää ne positiiviset asiat. Se ei aina ole helppoa. Kaikki tietää sen.

Kun mä alussa menin kouluun ja mun luokkatoverit oppi tietämään, että mä olen vaihto-oppilas ne kyseli joitakin kysymyksiä ja oli tavallaan kiinnostuneita. Kommunikointi oli kuitenkin hieman hankalaa. Vaikka mun englanti oli aika hyvällä pohjalla, kesti multa silti jonkin aikaa ymmärtää mitä mulle sanottiin ja oma puhuminen oli hidasta, eivätkä kaikki aina ymmärtäneet mitä mä koitin sanoa.

Mä sain helposti small talk kavereita. Niitä joille pysty sanoo "moi, mitä kuuluu?"Se lause ei kuitenkaan tarkota mitään, koska perus vastaus oli aina "ihan hyvää, väsyttää/on nälkä." Kyllähän noista sitten olis voinu koittaa jatkaa sitä keskustelua, mutta kun suomalaiseen kulttuuriini ei se oikein kuulu, niin sanojen tuottaminen oli hyvin vaikeaa. Välillä mä tunsin itteni tosi yksinäiseksi, koska mulla ei ollut ensimmäisten kuukausien aikana ketään jolle puhua kunnolla.

Kerroinko mä siitä ikinä kellekkään? En tietenkään. Kaikkien piti vain olettaa, että mä nautin ja olen onnellinen. Enkä mä ikinä surullinen ollut, mutta koko syksyn ajan mä olin tosi väsynyt. Mun oli välillä tosi vaikee puhua kenenkään kanssa. Lisäks vaikka mun uiminen suju tosi hyvin, mä "piiskasin" itteeni ja sanoin et mun pitäs olla parempi.

Kun uintikausi loppu, mä olin poikki. Mulla oli kurkku vähän kipee ja nuhaa, joten mä päätin jäädä kotiin pariks päiväks. Ehkä mä olisin voinut mennä kouluun, mutta mä en halunnut. Mä en jaksanut, mua ei kiinnostanut. Siinä kohtaa aikaa mun kolmella ekalla tunnilla mä en puhunu juuri kellekkään. Neljännellä ja viidennellä tunnilla mä si omasin muutaman kaverin, joille puhuin jotain.

Jotenkin mä kuitenkin päätin muuttaa mun ajattelua ja aloin avaamaan itteeni. Mä aloin jutella muutamien kanssa mun ekoilla tunneilla ja musta tuli vielä parempi kaveri mun viimesten tuntien kavereiden kanssa. Kun ensinmäinen jakso oli ohi, mulle tuli jo haikee olo. Ja totta se on. Joidenkin kanssa en oo ollu missään tekemisissä sen jälkeen. Mutta muutamista on tullu mulle tosi hyviä kavereita.

Kakkosjakson aikana mä sain taas uusia ystäviä. Tutustuin myös enemmän omanikäsiini ihmisiin, joilla oli autokortti. Oli helpompi viettää aikaa ulkona kun oli joku kaveri, joka pysty kuskaan mua. Lisäks mulla ei ollut koulun jälkeistä aktiviteetiä, joten tuli enemmän koitettua hakeutua ihmisten seuraan koulun ulkopuolella.

Mutta se oli silti välillä tosi hankalaa mulle kysyä muita ihmisiä hengaan mun kanssa, ja käyttään niitten bensarahaa muhun. Kun en mä oikeesti ole voinut mun kodista lähteä vaan kävelemään toiselle puolelle kaupunkia. Se ei toimi täällä.

Joulukuu oli uudestaan tosi vaikeeta aikaa. Ei vaan löytynyt sitä joulumieltä, mikä yleensä suomessa on aina. Mä kuitenkin tutustuin koko ajan uusiin ihmisiin ja ilman mun vanhoja ja uusia kavereita, mä en tiedä mitä olis käyny. Mä sanon, että se joulukuu oli hyvin ratkaseva tekijä mun loppuvuoden kannalta. Kun vuosi vaihtu, mä olin tosi kyllästynyt olemaan alakuloinen.

Mä lopetin amerikan arvostelemisen, vikojen ettimisen. Mä aloin keskittyä siihen mikä on hyvää ja jättään ne negatiiviset ajatukset vähemmälle. Helmikuun alusta liityinkin site yleisurheilujoukkueen alustaviin harjotuksiin ja tapasin taas uusia ihmisiä. Koko ajan mun fiilikset meni ylöspäin. Ja kun oli kolmannen jakson aika, niin mä tiesin jo, kun se oli alkamassa, että se tulee olemaan se paras jakso. Ja totta vie se oli.

Mä oon ollu niin paljon avoimempi, ilosempi ja päättyny vaan olla onnellinen. Mä voin kertoo, että se on päätös sun pään sisässä. Miten sä päätät nähdä asiat ja miten sä päätät käyttäytyä. Mä päätin oppia rakastaan näitä ihmisiä ja tätä maata.

Loy Norrix ei ole mikään helpoin koulu olla. Amerikka ei ole sellainen unelma maa kuin me suomessa kuvitellaan. Monet asiat on erillaisia. Norrixissa mä näin mun ensimmäisen oikeen tappelun ikinä. Ja se on viikottaista. Kulttuurien monipuolisuus on silmiä avaavaa. Mutta se, että valkosena, blondina tyttönä tietyt ihmiset ei edes halua tutustua muhun. Rasismi on isossa osassa tätä maata. Ja se on kaikkipuolista. Kaikki saa sitä osakseen.

Tässä on monia tapoja miten mä olisin voinut kästellä tän kouluvuoden. Paljon on tapahtunut. Oli niitä hetkiä, etten mä olis halunnu mennä kouluun. Oli niitä hetkiä, että koulu oli ainoo paikka jossa mä halusin olla. Mä päätin kirjottaa nyt avoimemmin siitä millanen tää vuosi on ollut. Mä kirjotin hyvin pitkälti mun vaikeuksista, mutta ne jotka on lukenut mun aikasempia postauksia, ymmärtää sen, että mulla on ollut huikee vuosi. Paljon hyviä muistoja.

Mä oon muuttunut. Mä oon löytäny itteni tilanteista jotka on muuttanut mua. Jos mä en ikinä olis tullu tänne vaihtoon, mä en varmaan olisi päätyny ajattelemaan asioista niinkuin mä ajattelen nytten. Mä olen lukenut paljon eri ihmisten sanontoja ympäri vuoden.


IN ENGLISH

My time in the country is getting short and going home is waiting me behind the corner. In a last couple months lot has happen again. Now I want to tell you about my school year. Why sometimes it's been really hard to get up and why sometimes I have wanted the weekend pass so I can go back to school.

Most of the time people only tell you the good stuff about an exchange year. How an amazing time they have had. Experience a lot and grown as a person. Learned about the world. In the end learning and growing happens through the difficulties. When you have to face your limits and go beyond them. When you have to find the positive things. It's not always easy, everybody knows that.

When I started in Loy Norrix I was very excited. When people in my classes get to know that I'm an exchange student they asked some questions and were interested about me. Communicating was still little bit hard. It always took me a moment to get what people said and it was sometimes very hard to find the words to answer.

I got small talk friends pretty easily. Those people who you can say "Hey, how are you?" But that doesn't really mean anything. The answer was always short like "I'm fine, lil tired/hungry." As a Finnish person who doesn't know how to speak small talk making the conversation to continue was very hard. Impossible. Sometimes I felt myself very lonely because there was no one who I was actually able to talk.

Did I ever talk about with anyone? Oh no, of course not. I let everybody to think I was having the time of my life and nothing could be better. Because when there was those awesome moments and days, those were the days I wanted to everybody to see.

After the swim season I was really tired. All the pressure I had put on myself was finally over. I stayed home couple days, because I had flu. I might have been able to go to school, but I didn't wanted to. I needed to take those couple days off. And after that when I went back to school I was happier. I started to talk to people more. When the first trimester ended I was already little bit sad. There is some people I haven't really been talking since and some people have come even more important to me.

December was again hard time. I didn't have the same christmas spirit I always have had back in Finland. Lot of stuff was happening and I just want to thank all the people who were in my life that time. If I was alone, I was sad. With people I felt better. I think december was very specific month. It gave a direction for to my other half of my exchange year.

The second trimester was very interesting time. I made new friends that I started hanging out with more. I didn't have any after school activities so I wanted to go out with people more and I just needed to have friends. It was still hard. I didn't know if they really even cared about me. It took a while to start trusting them and feel that they accept me.

During that time I changed my attitude. I stop judding United States. I decide to love these people and this country. I filled my heart with love and that is how I have been my last months. Because when the third trimester started I had already decided that that was going to be the best one. And it truly was.

I was so much more open, talkative, smiling and just generally happy. I have made more friends in past three months that i made in my first six months. I have been more energetic and just graceful. And it's because I made the decision in my head to be happy.

That really is a decision. You chose how you see the world. You chose your mood. I decided to see the beauty and the good in people. I decided to full my heart with love. Of course I have had my bad days and I still get annoyed of some people sometimes maybe even lil mad to them because what they say and do. But they are still good people, they are the people I'm with. And if I want them to accept me and love me, I need to do the same to them.

     I went to have graduation lunch with my lovely Hungarien and Brazialian friends.

     This spring in Norrix

       Prom was fun

     Me and Donny use to take always a picture after fourth hour in first trimester, he's one of the few who have stood by me whole year.

   D-6360 last meeting

      I have been busy lately

 Me and Elle have been seeing each other's 5 weekends in a row (would be 7 but we had prom) She lives hour away from me.

 Needed to say good by my friend Poom from Thailand, Gonna miss you <3

Also Leo is heading back to Bolivia already, gonna miss you too <3

 Mother's day picture with right to left: Me, Allison(host mom) George (host brother) Beanbon(Barbara, host grandma)

  Also here's my parents 30 years ago. They had their aniversity on may. I love them and I'm not afraid to say I have missed them.

The best way to find out if you can trust somebody is to trust them -Ernest Hemngway

Now is not time to think what you don't have. Think what you can do with what there is -Ernest Hemingway

We are all broken, that's how the light gets in -Ernest Hemingway

Your conscience is the measure of the honesty of your selfishness. Listen to it carefully. -Richard Bach

What is done in love is done well - Vincent Van Gogh

You will learn a lot from yourself if you stretch in the directions of goodness, of bigness, of kindness, of forgiveness, of emotional bravery. Be a warrior for love. -Cheryl Strayed

You must love in order to be loved. You must be inclusive in order to feel yourself among the included. You must give in order to receive.- Cheryl Strayed

The question isn't whether you should stay or go. The question is: How would your life be transformed if you chose to love this time with all your intelligence? -Cheryl Strayed

Tossa oli muutamia ihmisten lausahduksia jotka on jollain tavalla iskeny ja vaikuttanu muhun tän vuoden aikana. Tällästä tällä kertaa. Hyvin menee. Seuraavana tiedossa matka länsirannikolle.

That's all for now. I have had a good year. Year that I will always remember.

Blowin' in the wind

MOIKKA   (scroll to english and pictures)

Aikaa taas kulunu jonki verran ja kotiin paluukin alkaa läheneen.

Viimeset viikot mulla on mennyt jalka "paketissa". En tosiaan saanut pistää jalalle mitään painoo seitsemään viikkoon, koska sen varpaan sisään oli laitettu sellaset naulat, ja jos ne olis menny poikki, niin se olis ollu isompi juttu sitten. Joten koulussa sain ajella knee scootterilla ja käyttää hissiä.

Mulla alko uusi jakso. Jos mun koulunkäynti on ollu iisiä ensimmäiset kaksi jaksoa, niin nyt se on vielä helpompaa. Eka aamulla mulla on terveystiedontunti, missä musta tuntuu, että oon palannut yläasteellle. Sitten mulla on luovaa kirjoittamista ja koulun newspaper. Siellä oon nyt toistaseks kirjoittanut artikkelin koulun tyttöjen jalkapallojoukkueesta. Sitten mulla on drama2 ja forensics. Forensics on tavallaan näyttelemistä.

Koulun jälkeen oon edelleen menny kuulantyöntö ja kiekkon heitto harkkoihin. Weight roomissa pystyin ihan hyvin jatkaan yläkropan reenaamista ja kyllä se kuula lensi jonkun 7-8m sen scootterin päältä ja kiekko 20m. Ei ne ny mitään huikeita lukemia oo, mutta onpahan ollu jotain tekemistä ja seuraa koulun jälkeen. Hauskaa se on vaan ollu.

Kevät lomakin tossa oli ja mentiin mun hostäidin kanssa Kansas Cityyn. Se oli kyllä ihan tavattoman kaunis paikka. Kevät oli siellä jo alkanut kukoistaa ja ne talot oli niin suloisia, kuin joistain prinsessa saduista. Kansas City oikeesti vei palan mun sydämestä. Oon tosi ilonen, että mentiin sinne, koska muuten en olis varmaan ikinä ees aatellu meneneväni sinne. Automatkatkin sinne ja takaisin oli oikein mukavat. Mä kyllä nautin olla tienpäällä. Oli hyvää terapiaa päästä hetkeks pois kalamazoosta.

Nyt oon reilu viikon saanu kävellä. Varvas voinu ihan hyvin. Tiistaina kuitenkin innostuin hieman liikaa, koska en tuntenut juuri mitään kipua enään. Päätin sitten juosta ja hyppiä pari aitaa ja kuinka ollakkaan seuraavana päivänä varvas oli turvonnut ja punainen ja erittäin kuuma. Muistan, että olin suihkussa ja laitoin veden tosi kylmälle. Mun toinen jalka olis jäätyny sen veden alla, mutta mun murtuneessa jalassa, se tuntu ihan normi lämmöltä. Mutta kyllä tää tästä. Päätin nyt ottaa loppuviikon iisisti, jättää reenit välistä. Enköhän mä kuukauden päästä voi jo mennä juokseenkin, ilman jälkijuttuja.

Elämä kumminkin hymyilee. Vähän kyllä ahdistaa ajatella sitä, että suomeen paluu on jo tosi lähellä. Kyllä mä ootan, että nään perheen, kaverit ja sukulaiset uudestaan ja pääsen saunaan ja muuta sellasta. Kumminkin se tarkoittaa sitä, että mä jätän mun toisen perheen, kaverit ja kaiken taakseni ja paluuta tähän samaan elämään ei ikinä ole. Yhden vuoden arvon oppii kyllä ymmärtään. Ja sen kuinka nopeasti asiat voi muuttua. Yksi viikko, yksi päivä, yksi tunti voi muuttaa kaiken. Jokaisella hetkellä on merkitys. Täytyy vaan uskoo itteensä ja elää täysillä.

Kun silmät kerran avaa, ei niitä pysty enään sulkemaan. -Sarita2k17 21/4

IN ENGLISH

Hello!

Last weeks I have been jumping on my one leg and rolling around with knee scooter. I couldn't put any pressure on my toe in seven weeks, because I had two pins on it. If those pins would have broke it would have been a big problem. So in school I had oppoturnity to use elevator and left class five minutes early.

I started my last trimester six weeks ago and all my classes are pretty easy and chill. I have health class, where I feel I have gone back to middle school. I have creative writing and school's newspaper Knight Life News. I have wrote an article about Loy Norrix Women's Soccer Team. Then I have drama2 and forensics. I really like my last trimester. Like I was thinking it really is going very well. It's the best one.


After school I have still went to the discus and shot put practice. In weight room I have done everything that I can with my upper body and I have been throwing with my scooter. I have still done okay. Shot put somewhere 25 feet and discus somewhere 70 feet. I hope that I could soon start doing whole spinning things and stuff, so I could actually do well. But it's been so much fun to go to the practice and be there with people. I have enjoyed very much.

We had spring break couple weeks ago and I went to Kansas City with my host mom. I loved Kansas City. It was so beautiful, I'm really glad that we went, because I don't know if I had ever even consider going there otherwise. To me Kansas City looked like a fairytale place. It was so cute. I also enjoyed very much being on the car. My heart belongs to the highways, it just makes me very relax and happy. It was good to get out of Kalamazoo for a few days. But I'm happy to be back now.

Now I have been walking a week and few days. They took the pins off, but my leg is still kinda weak and it hurts to walk. Also because my patience is starting to end and I would really want to start running and excercising more I have been testing my toe little bit too much. I was running and jumping hurdles and next day my toe was huge,red and hot. I just need to take easy still. No running or jumping....

But life is going well. Thinking about the fact that I have only three months left is making me little bit anxious, but I try to not think that. But if I have learned something is the fact that things can changed so fast. One year matter. Things can changed in a week, in a day, in a hour. It's crazy but it's true. We just need to believe our selves and live life to the fullest.

When you once open your eyes you can't close them again. -Sarita2k17 4/21

  Kansas City matka sisälsi paljon hyvää ruokaa, kauniita rakennuksia ja uusia ihmisiä ja laatu aikaa Allisonin kanssa / Trip to Kansas City included lot of good food, beautiful buildings and new people and of course quality time with Allison 

 Murtunut, korjattu naulojen kera, turvonnut ja mun mielipide. Hassua kyllä, luin päiväkirjaani ja totesin, että ei mun varvas oo mua kyllä yhtään hidastanu, pikemminkin saanu mut vaan näkeen kavereita enemmän. Kai sitä piti todistaa ittelleni ja muille, ettei se oo niin elämää rajoittava tekijä. / Broken, fixed with pins, swollen and my opinion. I was reading my journal and find it funny how the toe hasn't slow me down much. I have actually needed to prove myself and others that I can still do everything in someway so I have done a lot.

Mulla on edelleen muutama ystävää joiden kanssa puhun paljon ja jotka on ollu mun tukena koko tän vuoden ajan, vaikkei olla face to face nähtykkään. 
Kata piti mun streakeistä huolen kun olin ilman puhelinta ja aiheutti hämmennystä mun amerikkalaisten ystävien keskuudessa. 
Jossun piti pärjätä yksin kisareissuilla, joissa yleensä ollaan aina jaettu huone. Mä kumminkin koitin tsempata sitä parhaani mukaan ja pidin sormia ristissä. 
En oo ikinä ollu kahvin juoja, mutta nykyään sekin maistuu, onhan suomalaiset kumminkin kovimpia kahvinjuojia maailmassa.. Koitan kumminkin välttää jokapäiväistä juontia. 
Mun muumilove on myös kasvanut ihan hirveesti. Ne on ihan parhaita.

I still have few friends back in Finland that I talk a lot. They have been supporting me all this year even tho we haven't seen each others face to face.
Kata took care of my streaks and confused some my American friends.
Jossu has needed to cross-country ski alone this year and I haven't been there sharing a room with her like I last years have been. I was still cheering her and crossing my fingers and she did good. She was in a hotel room and draw me to the other bed. 
The fact is that Finnish people drink most coffee in the world. I have never been much a coffee drinker, but now I like to drink that too.
My love for the finnish cartoon called Moomins has increased a lot lately. They are just awesome and you can read them in english too. They are just so awesome and the stories are timeless.


Mutta kumminkin tällästä tällä kertaa, kaikkee hyvää kaikille.
I guess this was all, I finally wrote english like I would wrote finnish.

-Sarita

3/4

mOro moRo

Aika vaan menee niin nopeesti. Oon nyt ollu täällä jo 7kk ja 4kk enää jäljellä. Kotiin tulo lentoja pitäs alkaa kattoon ja tehdä ensvuoden lukkarit kohta pian...ihan hullua. Luen mun päiväkirjaa ja oon sillee "Mitä onks tästä jo 2kk??? Tuntuu et toi tapahtu viimeviikolla!!"

Time flies so fast. I have been here 7 months now and I have only 4 months left. I have needed to start looking for fly tickets back to Finland and check what I need to study next year. I have read my diary and being like "What did this happen over two mo´nths ago??? I thought it was last week!!"

"Life is about change. Sometimes it's painful. Sometimes it's beautiful. Most of the time it's both."

Helmikuussa alotin harjotteleen tulevaa yleisurheilukautta varten. Mun liikunnan opettaja sai mut puhuttua heittään kiekkoo ja työntään kuulaa. Koulun jälkeen oon siis menny salille 1-1,5h ja kun kelit lämpeni niin alettiin menee ulos heittään ja työntäään. On ollu ihan kiva huomata, että vaikken ollu paljoo mitään tehny uintikauden jälkeen niin olin silti ihan semi vahva ja kehityin tosi nopeesti.

No kaksi viikkoa sitten mulle kuitenkin sattui pieni aksidentti. Olin alottelemassa reeniä ja laittamassa 35kg painoo tankoon, kun se lipes ja tippu suoraa mun varpaalle. Muistan et kirosin ja muut kysy et mitä tapahtu ja sano et mun pitäs mennä koulun trainerille, mutta aluks olin vaan, että ei tässä mitää, tuntuu vaa hetken. Si huomasin, että kengän läpi alko tulla verta, joten otin kengän ja sukan pois ja konkkasin viereiseen huoneeseen, jossa tää trainer sit oli ja se koitti saada sen veren vuodon loppuun, mutta ei oikeestaan onnistunu.

Sitten Allison tuli hakeen mua ja mentiin hätäkeskukseen. Vähän ennen kaheksaa illalla sain sitten tiedon, että mun pitää viettää yösairaalassa ja aamulla olis leikkaus edessä. Tosiaan pudotin sen painon mun varpaalle 2.45pm ja sain mun huoneen 8.50pm. Entiiä mihin se aika sieläkin katos. Ainoo asia mikä häiritsi mua oli se, että mun varvas vuosi edelleen. Ei niin paljoo enää, mutta vuosi kuitenkin.

 Mut nukutettiin leikkauksen ajaks ja se meni ihan mukavasti. Kotiin pääsin sitten kuuden maissa illalla.Pari seuraavaa päivää vietin kotona sohvalla torkkuen. Torstain jälkeen mun ei oo kuitenkaan tarvinnu ottaa mitää kipulääkkeitä ja menin perjantaina kouluun hyppiin keppienkanssa. Viikonlopuks menin mun vaihtarikamun luokse ja sain knee scooterin joltakulta rotarilaiselta. Sillä oon sitten koulussa liikkunu nopeemmin.

Tiistaina kävin sitten tapaan mun lääkäriä ja sain 5viikon tuomion, etten saa laittaa painoo mun varpaalle ollenkaan. Koska mun varpaan sisällä on kaks "naulaa" ja jos ne rikkoutuu niin ei hyvä. Joten 12.4 on seuraava tapaaminen ja jos kuvissa näyttää hyvältä, niin ne naulat otetaan pois ja voin taas liikkua vapaammin.

Kun kuulin ton niin olin niin vihanen. En ees tiiä kelle, ehkä lähinnä ittelleni. Mun host äitiki sano jälkeen päin, että se ei oo ikinä nähny mua niin pahalla päällä. No emmä jaksanu ku pari tuntia olla vihanen kunnes tajusin, että se ei viä mua mihkään vaan, että munpitää miettiä mitä kaikkee voin tehdä. Seuraavana päivänä meninki tapaan koutsin ja sovittiin et palaan salille maanantaina ja alan taas tekeen yläkroppaa. Ja hyvä puoli on,että mun oikee jalka tulee koko ajan vahvemmaks, kun mä vaan pompin sen varassa joka paikkaan ja se on mun ponnistusjalka. Kyllä tää tästä.

Tää viikko on oli kakkos jakson finalsit ja torstaina oli halfday 7.33am-10.40am ja perjantaina ei ollu koulua.  Nyt oon si suorittanu 2/3 koulusta. Koulu on kyllä edelleen helppoo ja kivaa. Journalismissa meijän piti tehä mielipideartikkeli ja ne julkas mun artikkelin sitten koulun lehden sivuilla

https://knightlifenews.com/2017/03/08/a-finnish-view-of-the-united-states/

Lämpötilojen puolesta ollut minulle ja paikallisille erittäin mielenkintoinen talvi. Joulukuussa oli kylmä ja kaks lumipäivää, tammikuussa ei enää lunta pahemmin ja helmikuussa lämpötilat nousi +10-15C. Nyt maaliskuussa laskenu taas miinuksen puolelle ja lupaavat lumimyrskyä huomiselle.

IN ENGLISH

I started practicing for track. My gym coach talk me to do discus and shot put. It has been fun tho. We have been on weight room and also outside throwing. After swim season I haven't done much so it feels so good excersercise again.

Two weeks ago in the weight room I drop 35kg (77pounds) weight on my toe and it broke. I end up to stay a night in the hospital and have a surgery in the morning. Now I can't put any pressure on my toe for next five weeks.... Luckily my exchange programme people get me a knee scooter so it's easier tomove in the school.

Now I'm done with my second trimester. In my journalism class they published my article "Finnish View of the United States" The link is below if you wanna read it :D 

 

Meillä oli Rotary viikonloppu just ennen mun aksidenttiä ja seinäkiipeiltiin, keilattiin ja oltiin vaa liikuntasalissa vapaa-ajalla pelaamassa korista, lentopalloo tai vaan hengailemassa ja kuutelemassa musaa. Oli meillä koulutustakin, mutta lähinnä vaan sellasta, että ensvuodeks vaihtoon menevät sai kysellä ja neuvottiin parhaamme mukaan. Mutta oli hyvä viikonloppu.

I had a rotary (exchange programme) weekend just before my accident. We  did rock climbing, basketball, volleyball and just hang and listen music. We also helped those americans who are going on exchnage next year.

 Voin Kyllä kertoo, että näiden kuvian aikaan olin aika hyvissä mömmöissä ja puhuin vähän mitä sattuu / I can tell that when these pictures were taken I was on drugs and saying funny stuff

 Tosiaan tää kuva on ku näin mun kaverin vikaa kertaa ja kun se kuuli mun varpaasta se lähetti tän kuvan mulle :D /This picture is when I saw my friend last time and when she heard about my toe she sended me this picture and it says 'get back intact' 

Olishan mulla puhelimessa pari kuvaa lisää jakaa, mutta tosiaan kun hyppelehdin yhellä jalalla niin puhelin putos taskusta maahan ja näyttö hajos. Nyt ei toimi sitten vasenpuolisko ollenkaan. Täytyy vaan saada äidin ja iskän hyväksyntä, että voin mennä ostaan uuden, kun ei sillä nyt si oikein mitään tee... Että tällästä mulle. Ihan jees, tuntuu että pohjalla on nyt käyty ja sieltä vaan noustaan ja loppuvuosi tulee oleen vaa entistä parempi :)

I would have more pictures on my phonebut I broke it. It doesn't work on the leftside anymore...I'm trying to get my parents approaval to buy a new one. So this is what has happened. I feel like i have been down and now I'm getting up again and my last months are going to be the best ones :)

Sarita

Pictures

Christmas

New Year's Eve

Winter Break 

 

 Los Amigos is my new favorite restaurant, I was there three time in december :D

 Mike anto mulle lahjaks lahjakortin infrapuna saunaa/ Mike gave me a giftcard to infrared sauna

 

 

January

 Olin kellottamassa poikien uintimeettiä/ Timing at boys swim meet

 Löysin marimekkoo Kalamazoosta/ Marimekko is finnish brandy and I found it in Kalamazoo

 Kyllä suomalainen aina luistella osaa/ The Finn can always ice-skate

 

M & Me

 

 Sometimes I need to take a nap after school and M is with me

Ei oo oikeen motivaatioo kirjotella, mutta kuvat kertoo aina jonkiverran kans. hyvin mulla menee :)

-Sarita